Ihmiset ovat tärkein
voimavaramme

Jokaiselle Nordic Morningin työntekijälle
kuuluu oikeus työniloon, hyvinvointiin ja
loistosuorituksiin työssä.

Sosiaalinen vastuu

Annika Parkkonen, HR-johtaja, Nordic Morning Oyj

”Me kaikki voimme kokea olevamme osa eteenpäin liikkuvaa organisaatiota, joka pystyy vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.”

Parempaa johtamista, parempaa työntekoa

Johtamisen kehittäminen on Nordic Morning -konsernin HR-strategian tärkeä painopiste. Hyvä johtaminen luo olosuhteet koko henkilöstön hyvinvoinnille. Arkisessa työssä tulokset näkyvät parempana ja yhdenmukaisempana johtamistapana.

Vuonna 2013 uudistettiin vuosittain toteutettava henkilöstötutkimus uuden tutkimusyhtiön kanssa. Tuloksissa kävi ilmi, että kaikissa yhtiöissä on otettu konsernin HR-strategian mukaisia kehitysaskeleita, mutta kaikkia tavoitteita ei ole vielä saavutettu. Yhtiöissä laadittiin kehityssuunnitelmat, joiden toteutumista seurataan maaliskuussa 2014.

Vuoden 2013 keväällä käynnistettiin Nordic Bond 001 -ohjelma, johon valittiin 15 nuorta esimiestehtäviin tähtäävää työntekijää eri konserniyhtiöistä. 1,5-vuotisessa valmennusohjelmassa kehitetään nuorten kykyjen liiketoimintaosaamista ja luodaan urapolkuja konsernissa.

Keväällä 2014 osanottajat suunnittelevat, miten konsernin organisaatiokulttuuria voitaisiin kehittää innovatiivisemmaksi ja laativat varjostrategian. Ryhmätyön tulokset otetaan huomioon johtoryhmän strategiatyössä. Vuoden 2014 syksyllä käynnistetään uusi Nordic Bond -ohjelma.

Konsernin johtoryhmän työskentelytapoja ja vuorovaikutusta kehitettiin. Puolivuotisessa hankkeessa saatujen hyvien kokemusten ansiosta myös tytäryhtiöiden johtoryhmät päättivät toteuttaa saman koulutuksen vuonna 2014.

Menestys viestinnän alalla perustuu yhä enemmän osaamiseen. Vuonna 2013 kehitettiin strategista henkilöstösuunnittelua, jonka tavoitteena on vahvistaa kilpailukykyä ja liiketoiminnan jatkuvuutta. Tytäryhtiöissä määriteltiin liiketoiminnan keskeiset strategiset roolit ja millaista osaamista ne edellyttävät.

Vuoden 2014 aikana roolien ja osaamisten määrittely saatetaan päätökseen. Alkuvuoden aikana tytäryhtiöt selvittävät mahdolliset kehitystarpeet ja varmistavat, että strategisesti keskeisissä rooleissa on oikeanlaista osaamista ja osaajat kasvavat uusien haasteiden mukana.

Osana johtamisen kehittämistyötä Nordic Morning -konsernissa on määritelty johtamisprofiili, joka muodostuu 12 toimintatavasta. Liiketoimintaosaamisella on tärkeä merkitys, mutta myös tunneälyllä ja ihmisten johtamistaidoilla on huomattava painoarvo. Esimiestyötä arvioidaan tulevaisuudessa suhteessa tähän johtamisprofiiliin.

HR strategia

Johtaminen

Tavoitteemme on nostaa esimiestyömme tasolle, joka tukee henkilöstön hyvinvointia ja sitoutumista yhtiöön.

Johtajan tulee osata asettaa selkeitä tavoitteita ja tukea työntekijöitä niiden saavuttamisessa. Hän tarvitsee myös kykyä ja rohkeutta tehdä päätöksiä, organisoida ja delegoida sekä tukea työntekijöitä näiden kehittymisessä.

Osaaminen

Tavoitteemme on, että jokaisella Nordic Morningin työntekijällä on mahdollisuus kehittyä osaajana ja sen ansiosta suoriutua tehtävistään hyvin nyt ja tulevaisuudessa.

Tarvittaessa teemme henkilökohtaisen kehityssuunnitelman. Tiimi- tai yhtiökohtaiset osaamisen kehittämishankkeemme perustuvat yhtiön liiketoimintatavoitteiden vaatimaan osaamistasoon sekä liiketoimintastrategian tarpeisiin kehittää osaamista pidemmällä aikavälillä.

Sitoutuminen

Tavoitteemme on, että jokainen Nordic Morningin työntekijä kokee työnsä mielekkääksi ja tuntee tulevansa palkituksi hyvästä työsuorituksesta.

Haluamme voittaa jokaisen työntekijämme sydämen ja ymmärtää mahdollisimman hyvin, mitkä asiat vaikuttavat eniten työntekijän sitoutumiseen Nordic Morningiin.

Hyvinvointi

Tavoitteemme on, että jokainen työntekijämme voi hyvin ja viihtyy työssään, eikä kukaan jää joukon ulkopuolelle.

Henkilöstömme fyysistä hyvinvointia tuemme tarjoamalla turvallisen ja asianmukaisen työympäristön sekä mahdollisuuden työkunnon ylläpitämiseen. 

Osa-alueet ja niihin liittyvät toimintatavat:

1. Itsensä johtaminen: luotettavuus, eettisyys ja tunnekontrolli
2. Itsetuntemus: realistinen minäkuva, itseluottamus, kyky tunnistaa tunteita
3. Sosiaalinen tietoisuus: empatia, ryhmän dynamiikka
4. Sosiaalinen kyky: vaikuttaminen, inspiroiva johtaminen, ihmisten kehittäminen
5. Liiketoiminnan ymmärrys: strateginen ajattelu ja hahmottaminen

Nordic Morningin johtamisprofiili

  • Koostuu viidestä osa-alueesta ja 12 toimintatavasta
  • Perustuu Daniel Golemanin kehittämään tunneälyn käsitteeseen, kattaa myös liiketoiminnan johtamisen osaamisen

Henkilöstön sukupuolijakauma

Työsuhteen mukainen jakauma

Henkilöstön ikäjakauma liiketoiminta-alueittain

Liiketominta-aluealle 30 vuotta30-50 vuottayli 50 vuotta
Marketing Services 14% 70% 16%
Editorial Communication 10% 73% 17%
Publishing 12% 63% 25%
Print & Distribution 5% 55% 40%
Muut 10% 43% 47%