Alan edelläkävijä Pohjoismaissa

Tavoitteenamme on vähentää omaa ja asiakkaidemme ympäristökuormitusta.

Ympäristövastuu

Mika Ruuskanen, johtaja, Green Nordic Morning -ympäristöohjelma

Saavutukset 2013

Jatkoimme määrätietoista ja tavoitteellista työtä ympäristövastuun kehittämiseksi.

Konsernin uudet yhtiöt, Educode ja Klikki, otettiin mukaan hiilijalanjälkilaskentaan, ja Edita Prima jatkoi toimenpiteitä energiatehokkuutensa parantamiseksi.

Lokakuussa 2013 Nordic Morning yhdisti konserniin kuuluvien Edita Västra Arosin ja osakkuusyhtiön Edita Bobergsin toiminnot. Vuoden 2013 ympäristötiedot kattavat Ruotsin painoista ainoastaan Edita Västra Arosin osuuden. Edita Bobergsin tiedot raportoidaan vuoden 2014 alusta alkaen osana Nordic Morning -konsernia.

Ympäristötavoitteemme
vuoteen 2015 mennessä

Hiilijalanjälkemme on 40 prosenttia pienempi kuin 2008.

  • Kaikki tuotantolaitoksemme ja toimistomme käyttävät vihreää sähköä.
  • Matkustus- ja autopolitiikkamme ovat yhtenäiset.
  • Meillä on yhtenäinen tapa laskea päästöt. Laskelmiimme sisältyvät polttoaineet, energiankulutus sekä liikematkat ja kuljetukset

Kaikilla yhtiöillämme on sertifioitu ympäristöohjelma.

  • Kaikki painolaitoksemme ovat ISO 14001 -sertifioituja.
  • Kaikki toimistomme ovat WWF Green Office -sertifioituja.
  • Kaikilla tuotantolaitoksillamme on Joutsenmerkin käyttöoikeus.
  • Kaikki tuotantolaitoksemme ovat FSC©-sertifioituja.

 

Tavoitteemme on vuosittain lisätä henkilöstömme, asiakkaidemme ja tavaran- ja palveluntoimittajiemme ympäristötietoisuutta.

  • Julkaisemme ympäristötyömme tulokset vuosittain yritysvastuuraportissamme.
  • Ympäristötyömme teemat ja tavoitteet ovat ajan tasalla ja kaikkien ulottuvilla intranetissämme.
  • Tarjoamme asiakkaillemme Joutsenmerkittyjä ja FSC©-sertifioituja tuotteita.
  • Yli 90 % henkilökunnastamme pitää tärkeänä, että Nordic Morning on toimialansa johtava yritys ympäristöasioissa.
  • Olemme asettaneet ympäristökriteerit niille toimitusketjun vaiheille, jotka kuormittavat ymäristöä eniten.

 

Ympäristöstrategiamme

Tuotteet ja palvelut 2013

Ympäristöä vähemmän kuormittavat tuotteet muodostuvat oikeista materiaali- ja tuotantovalinnoista. Suosittelemme kansainvälisten ympäristömerkkien käyttöä, koska ne ovat näkyvä viesti ympäristövastuullisuudesta.

Pohjoismainen Joutsenmerkki

Painotuotteen ympäristövaikutukset on otettu huomioon koko pitkän tuotantoketjun ajalta aina paperin valmistuksesta painotuotteen toimittamiseen asti. Painotuote täyttää metsänhoitoa, massan- ja paperinvalmistusta, painotaloa ja jätteen käsittelyä koskevat Joutsenmerkin vaatimukset.

Nordic Morningin tantolaitoksilla on Pohjoismaisen Joutsenmerkin käyttöoikeus. Joutsenmerkittyjen tuotteiden liikevaihto konsernissa oli noin 1,4 miljoonaa euroa vuonna 2013.

Paperin alkuperämerkinnät

Metsien sertifioinnilla varmistetaan, että metsäaluetta hoidetaan sovittujen kriteerien mukaisesti ja että puukuidun alkuperää voidaan seurata metsästä aina valmiiksi painotuotteeksi asti.

Ekologinen jälki

Nordic Morning on jo useiden vuosien ajan kartoittanut painotuotteidensa aiheuttamaa ympäristökuormitusta. Tämä nk. ekologinen jälki kertoo painotuotteen aiheuttaman ympäristökuormituksen ja hiilijalanjäljen. Käytössämme on tietokoneohjelma, jonka avulla voimme laskea yksittäisen painotuotteen hiilijalanjäljen entistä tarkemmin.

Metsänhoidon kriteerit koskevat muun muassa

  • kansallisten lakien ja kansainvälisten sopimusten noudattamista
  • alkuperäiskansojen ja työntekijöiden oikeuksien kunnioittamista
  • metsien biologisen monimuotoisuuden ylläpitämistä
  • suojeluarvoltaan merkittävien metsien säilyttämistä.

Nordic Morningin tuotantolaitosten prosessit paperin alkuperän selvittämistä varten on sertifioitu kansainvälisten viitestandardien mukaisesti. Siksi painoillamme on oikeus käyttää valmistamissaan tuotteissa paperin vastuullisen alkuperän osoittavia merkkejä. Alkuperämerkittyjen painotuotteiden liikevaihto konsernissa oli noin 1,3 miljoonaa euroa vuonna 2013.

Toimitusketju

Ympäristövastuun näkökulmasta Nordic Morningin merkittävimpiä hankintoja ovat paperin ja sähkön toimitusketjuun liittyvät hankinnat. Emme hanki paperia, joka on peräisin laittomista hakkuista tai metsistä, joilla on merkittävä suojeluarvo.

Paperinhankinnassa noudatetaan seuraavia periaatteita:

  • perehdymme paperitoimittajien ympäristövastuuohjelmiin ja puunhankinnan periaatteisiin
  • suosimme joutsenmerkkihyväksyttyjen ja alkuperäsertifioitujen paperien käyttöä
  • lisäämme alkuperäsertifioituna hankittujen paperien määrää vuosittain (2.200 tonnia 2013)
  • suosimme Pohjoismaissa valmistettua paperia.

Nordic Morningin tuotantolaitokset käyttävät ainoastaan uusiutuvista energialähteistä tuotettua sähköä. Falunin ja Västra Arosin tuotantolaitoksissa käytetään vesi- ja tuulivoimaa ja Helsingin tuotantolaitoksessa vesivoimaa ja puuperäisiä biopolttoaineita. Tavoitteena on käyttää kaikissa konserniyhtiöissä uusiutuvista energialähteistä tuotettua sähköä.

Painotuotannossa käytetyt kemikaalit ovat joutsenmerkkihyväksyttyjä. Joutsenmerkkikelpoisuus tarkistetaan merkin käyttöoikeuden myöntävältä organisaatiolta aina ennen uuden kemikaalin käyttöönottoa.

Ympäristövastuulliset toiminnot

Toimistot

Toimistotyössä ympäristöä kuormittavat ennen kaikkea energia ja paperi sekä matkustamisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt. Vuonna 2010 Editassa aloitettiin määrätietoinen konserniyhtiöiden toimistojen ympäristökuormituksen vähentäminen.

Vuonna 2013 Green Office -järjestelmä oli käytössä Nordic Morningin pääkonttorissa ja Edita Publishingissa Helsingissä, JG Communicationissa Tukholmassa sekä Citatin Helsingin ja Tukholman toimistoissa. Klikin toimistot Helsingissä, Tukholmassa ja Piteåssa ottavat Green Office -järjestelmän käyttöön alkuvuodesta 2014.

Tuotanto

Tuotantotoiminnan ympäristöjärjestelmät takaavat, että ympäristötyö on järjestelmällistä ja tähtää jatkuvaan parantamiseen. Ne myös varmistavat ympäristölainsäädännön ajantasaisen seurannan. Nordic Morningin tuotantolaitokset Helsingissä, Västeråsissa ja Falunissa ovat ISO 14001 -sertifioituja.

Tuotantotoiminnassa ympäristöä kuormittavat eniten materiaalit, energia, jätteet ja toiminnasta aiheutuvat päästöt. Aloitimme jätemäärien säännöllisen mittauksen jo 1990-luvulla. Vuonna 2013 kierrätettävän jätteen osuus oli noin 89%. Noin kymmenen viime vuoden aikana erikseen lajiteltavien jätejakeiden määrä on kasvanut, mutta jätteiden kierrätettävyys on parantunut.

Jätehuollon kassavirta on positiivinen: saamme myydystä jätteestä enemmän tuottoa kuin mitä maksamme jätehuollosta.

Energiatehokkuutta parantavat investoinnit saivat Edita Primassa jatkoa vuonna 2013, kun koko tuotantohallin valaistus muutettiin liiketunnistimiin perustuvaksi. Energiatehokkuutta parannettiin myös tehostamalla tilankäyttöä. Tuotantolaitoksissa energiaa käytetään koneiden ja -laitteiden lisäksi kiinteistöjen lämmittämiseen, valaistukseen ja ilmastointiin. Kaikissa konsernin tuotantolaitoksissa lämmitykseen käytetään kaukolämpöä, ja yhtiöiden vesi tulee kunnallisilta vesilaitoksilta.

Ilmastoneutraalius

Syksyllä 2008 Nordic Morningissa alettiin selvittää, paljonko konserni aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä. Asetimme tavoitteeksi päästöjen pienentämisen 40 %:lla vuoteen 2015 mennessä.

Painoyhtiöiden siirtyminen uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan sähkön käyttöön on pienentänyt konsernin hiilijalanjälkeä huomattavasti. Vuonna 2013 Edita Prima, Edita Västra Aros ja Edita Bobergs olivat ilmastoneutraaleja. Ne kompensoivat jäljelle jääneet päästöt rahoittamalla YK:n valvomia puhtaan kehityksen mekanismin projekteja Intiassa.

Ympäristötietoisuus

Koemme, että viestinnän alan yrityksenä meillä on tavanomaista suurempi vastuu lisätä sidosryhmien ympäristötietoisuutta. Pyrimme siihen, että konsernin työntekijöiden päivittäin tekemät päätökset niin työssä kuin vapaa-aikana ovat kestävän kehityksen periaatteiden mukaisia.

Autamme asiakkaitamme tekemään ympäristömyötäisiä ratkaisuja. Kerromme mm. www.ekojulkaisu.fi -sivustolla, miten ympäristövaikutukset voi ottaa huomioon painotuotteen suunnittelun ja tuotannon eri vaiheissa.

Energian ja veden kulutus Nordic Morningin tuotantolaitoksissa

Sähkö (MWh)

Lämmitys (KWh)

Vesi (m3)

Materiaalikulutus Nordic Morningin tuotantolaitoksissa

Paperi (tonnia)

Painovärit (tonnia)

Liuottimet (tonnia)

Jätteet Nordic Morningin tuotantolaitoksissa

Kierrätetty (tonnia)

Hyötykäytetty (tonnia)

Vaarallinen jäte (tonnia)

CO2-päästöt

(tonnia CO2)

  2007200820092010201120122013
Edita Prima Oy 2792 2792 850 860 629 576 433
Edita Västra Aros AB 300 244 311 358 355 291 211
Citat AB 125 125 125 60 106 174 109
Klikki AB 99
Nordic Morning Oyj 59 59 59 51 58 66 57
Edita Publishing Oy 95 95 95 87 47 46 43
Opetusalan koulutuskeskus Educode Oy 34
JG Communication AB 112 112 112 116 68 40 32
Klikkicom Oy 30
Citat Oy 21 21 21 21 21 22 25
Mods Graphic Studio AB 10 10 10 11 12 6 6
Yhteensä 3514 3458 1583 1564 1296 1221 1079

Laskelmat eivät sisällä henkilökunnan työmatkoja kodin ja työpaikan välillä.
Vuoden 2013 laskelmista Edita Prima Oy:n laskelmat on verifioitu.
Vuoden 2013 laskemista Edita Västra Aros AB:n ja Mods Graphic Studio AB:n tulokset ovat arvioita.

Kasvihuonekaasupäästöjen jakauma

PäästöluokkaPäästölähde2007200820092010201120122013
 
Luokka 1 Suorat kasvihuonekaasupäästöt
EN 16 Suorat ja epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt Muut ilmastovaikutukset 6,1 6,1 6,1 15,8 13,0 0,0 37,6
EN 16 Suorat ja epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt Lämmitysöljy 0,0 0,0 0,8 8,1 6,7 0,0 0,0
EN 16 Suorat ja epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt Yrityksen omien ajoneuvojen polttoaine, bensiini 100,4 96,8 86,3 80,7 52,0 43,8 35,0
EN 16 Suorat ja epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt Yrityksen omien ajoneuvojen polttoaine, diesel 25,2 27,1 31,5 33,2 45,.3 67,7 59,7
Green House Gas -protokolla luokka 1 131,7 130,0 124,.7 137,7 117,0 111,5 132,3
 
Luokka 2 Ostetun energian tuotantoon liittyvät epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt 
EN 16 Suorat ja epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt Muut ilmastovaikutukset 9,6 9,6 38,2 53,.5 2,.6 7,5 5,5
EN 16 Suorat ja epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt Ostettu kaukokylmä 0,9 0,9 0,.9 1,4 1,9 1,7 1,0
EN 16 Suorat ja epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt Ostettu kaukolämpö 514,1 516,4 580,9 616,3 529,7 528,2 442,1
EN 16 Suorat ja epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt Ostettu ympäristömerkitty sähkö 2,1 2,0 8,8 6,6 5,3 4,6 3,5
EN 16 Suorat ja epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt Ostettu sähkö 2036,0 2036,3 54,.7 75,4 69,8  59,3 31,3
Green House Gas-protokolla luokka 2 2562,7 2565,2 683,5 753,.2 609,.3 601,2 483,4
EN 16 Suorat ja epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt 2694,4 2695,2 808,2 890,9 726,3 712,8 615,7
 
Luokka 3 Muut epäsuorat kasvihuonekaasupäästötöt
EN 17 Muut epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt Liikematkat: lentomatkat 345,6 344,6 247,5 207,8 206,3 235,9 291,0
EN 17 Muut epäsuorat kasvihuoenkaasupäästöt Liikematkat: muut kulkuneuvot 3,6 3,7 2,2 1,7 2,4 1,8 3,8
EN 17 Muut epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt Liikematkat: taksit, vuokra-autot ja yksityisautot 61,4 68,6 62,1 46,2 48,5 52,2 63,3
EN 17 Muut epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt Tavaroiden kuljetus 408,2 345,7 462,5 417,2 312,9 226,9 105,7
Green House Gas -protokolla luokka 3, yhteensä 818,8 762,6 774,3 673,0 570,1 516,8 463,8
EN 17 Muut epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt, yhteensä 818,8 762,6 774,3 673,0 570,1 516,7 463,8
 
Green House Gas -protokolla luokka 1, 2, 3 3513,2 3457,8 1582,5 1563,8 1296,4 1229,6 1079,5

Näin pienennämme hiilijalanjälkeä

  • käytämme uusituvilla energialähteillä tuotettua sähköä painoyhtiöissä
  • lisäämme tuotanto- ja toimistotilojen tehokkuutta yhdistämällä toimipisteitä
  • olemme luopuneet hiili-intensiivisimmästä tuotantotoiminnasta
  • investoimme energiatehokkuuden parantamiseen, esim. valaistusjärjestelmä on uusittu tuotantolaitoksissa

 

 

  • vähennämme matkustusta videoneuvotteluilla
  • liitämme työasemia etäsammutusjärjestelmään
  • suosimme vähemmän ympäristöä kuormittavia leasing-autoja
  • konsernin matkustuspolitiikka kannustaa työntekijöitä ympäristömyötäisyyteen työmatkoilla: yhtiöt ovat tarjonneet työntekijöille esimerkiksi tuettuja julkisen liikenteen lippuja ja kaupungin vuokrapolkupyöriä
  • kompensoimme hiilidioksidipäästöjä rahoittamalla YK:n puhtaan kehityksen mekanismin projekteja
  • käytämme ilmastokompensoituja kuljetuspalveluja Suomessa
  • tarjoamme henkilöstölle ympäristökoulutusta.