Lisäarvoa sidosryhmille

Tavoitteenamme on ylläpitää vahvaa ja vakaata hallintoa sekä parantaa liiketoiminnan kannattavuutta.

 

Kati Niemelä, talousjohtaja, Nordic Morning Oyj

”Mitä kannattavampaa liiketoimintamme on, sitä enemmän tuotamme lisäarvoa sidosryhmillemme. Vuonna 2013 saavutimme erinomaisen tuloksen, ja kassamme ja omavaraisuutemme kehittyivät hyvin.”

Taloudellinen vastuu

Taloudellinen vastuu merkitsee Nordic Morningissa taloudellisen lisäarvon tuottamista yhtiön keskeisille sidosryhmille, henkilöstölle, asiakkaille ja omistajalle. Tärkeitä lisäarvon kohderyhmiä ovat myös yhteistyökumppanit, rahoittajat sekä valtiot ja kunnat, joissa toimimme.

Mitä kannattavampaa liiketoimintamme on, sitä enemmän pystymme tuottamaan lisäarvoa.

Vuonna 2013 asiakkaille myytiin tuotteita ja palveluita 123,6 milj. eurolla (115,5), ja yhteistyökumppaneilta ostettiin tuotteita ja palveluita 65,6 milj. eurolla (58,6).

Tuotimme taloudellista lisäarvoa sidosryhmille yhteensä 58 milj. euroa (56,9). Suurin osa, 48,4 milj. euroa (51,3), kohdistui henkilöstölle palkkoina, eläkkeinä ja sosiaalikuluina. Omistajalle ei jaettu osinkoa.

Vuosi 2013

Saavutimme erinomaisen tuloksen, ja kassamme ja omavaraisuutemme kehittyivät hyvin. Liikevoitto oli 4 milj. euroa (-4,1). Omavaraisuusaste kasvoi 42,2 prosenttiin (36,8 %). Kassa oli 10,1 milj. euroa (6,7) ja nettovelkaantumisaste 17 prosenttia (46 %). Jatkoimme lainalyhennyksiä maksuohjelman mukaisesti, eikä uutta lainarahoitusta tarvittu.

 

Sisäinen tarkastus ja riskien hallinta

Hyvä hallinnointitapa sekä aktiivinen sisäinen tarkastus ja riskien hallinta turvaavat tehokkaasti liiketoiminnan kannattavuutta.

Vuonna 2013 uudistimme monia sisäisiä prosesseja ja raportointijärjestelmää tukemaan paremmin konserniyhtiöiden liiketoimintaa. Kiinnitimme erityistä huomiota käyttöpääoman tehokkuuteen, mm. nopeuttamalla laskutusta ja sopimalla lyhyemmistä maksuajoista asiakkaiden kanssa. Tämä edesauttoi kassan hyvää kehitystä.

Teemme syvällisen riskianalyysin kahdesti vuodessa. Riskit raportoidaan heti, ja niihin reagoidaan välittömästi. Sisäinen tarkastus auttaa ennakoimaan ja tunnistamaan tulevia riskejä hyvissä ajoin.

Tavoitteet 2014

Jatkamme konsernin hallinnollisten prosessien ja talouden raportointijärjestelmän kehittämistä. Panostamme strategisten tavoitteiden asettamiseen, mittaamiseen ja seurantaan, ja kehitämme tavoitteiden johtamista.

Vahva kassa ja hyvä omavaraisuusaste mahdollistavat liiketoiminnan kehittämisen epävakaassakin markkinatilanteessa. Uskomme, että Nordic Morningin kannattavuus on vuonna 2014 vähintään samaa tasoa kuin vuonna 2013 ja että pystymme tulevaisuudessakin kasvattamaan sidosryhmiemme lisäarvoa.

Lisäarvoa sidosryhmille

SidosryhmäIndikaattori2013201220112010
Asiakkaat Myynti 123 576 115 491 107 611 110 882
Alihankkijat Ostettujen hyödykkeiden, materialien ja palveluiden kustannukset 65 590 58 634 50 443 50 745
Tuotettu lisäarvo 57986 56 857 57 168 60 137
 
SidosryhmäIndikaattori2013 201220112010
Työntekijät Palkat, eläkkeet, sosiaalimaksut 48 393 51 273 48 798 50 342
Julkinen sektori Välittömät verot 123 -255 -40 244
Rahoittajat Nettorahoituskustannukset -19 600 707 923
Yhdistykset Lahjoitukset 124 125 119 128
Omistaja Osingot 0 0 990 1 740
Investoinnit Investoinnit 3 579 7 368 5 017 3 312
Sidosryhmille jaettu lisäarvo yhteensä   52 200 59 111 55 591 56 689
Yhtiöön jäävä lisäarvo   5 786 -2 254 1 577 3 448
Tuotettu lisäarvo / työntekijä (T€)   87 81 77 73

Tulos ja tuloverojen erittely maittain

  SuomiRuotsiMuut maatKonserni
2013 2012 2013 2012 2013 2012 2013 2012
Voitto ennen veroja (T€) 2 744 -300 1 147 - 3 711 134 -104 4 025 -4 115
Tilikauden verotettavaan tuloon perustuva vero (T€) -38 -155 -123 -44 -45 -4 -206 -203

Tulos 2013

Kasvu jatkui ja tulos parani merkittävästi

Nordic Morning -konsernin liikevaihto kasvoi 8,1 milj. euroa ja operatiivinen tulos oli 4,0 milj. euroa. Operatiivinen kassavirta oli 7,6 milj. euroa. Konserni jatkaa strategiansa mukaisesti asemansa vahvistamista monipuolisena viestintäpalvelujen tarjoajana Pohjoismaissa.

Nordic Morningin tulos 2013 »